Olimme Wanhassa Herrassa ohjaamassa vanhuksia pienissä ryhmissä. Stressasin sitä päivää ja sitä kuinka vanhukset suhtautuvat opiskelijoihin ja meidän järjestämään toimintaan.. Jälkeen päin ajateltuna stressasin turhaan; vanhukset näyttivät pitävän meidän ohjelmastamme. Ohjaaminen meni hyvin, mutta olisin voinut olla enemmän äänessä. Tavallaan syy hiljaisuuteeni oli, että lamaannuin kun meidät tavallaan uudestaan taas heitettiin keskelle järveä eli ohjaamaan uudestaan ilman mitään teoriaa :D
Olisin parantanut ohjaamista myös siten, että olisimme suunnitelleet paremmin että mitä teemme ja ottanut enemmän varasuunnitelmia, vaikka vanhusten toiveesta ennustimmekin korteista. Kahvittelun merkeissä kerroimme vähän koulutuksestamme ja vanhuksetkin juttelivat keskenään. Lautapeleistä kuten Afrikan tähti ja Kimble, jotka olimme tuoneet, niin niistä he eivät oikein innostuneet koska eivät osanneet pelata niitä kuulemma. Lopuksi soitimme Youtubesta biisejä ja lauloimme vähän heille :)
Pidin ohjaamisesta todella paljon ja omasta mielestäni vanhuksille oli helpompaa keksiä ohjelmaa kuin lapsille, ainakin joissain tilanteissa. Suunnittelussa kuitenkin pitää olla tarkka, koska välttämättä ei voi laittaa heitä tekemään jotain jumppaa jos joku ei pystykkään tekemään. Toistamiseen siksi juuri niitä varasuunnitelmia olisikin pitänyt olla enemmän :/
Ihana huomata että sinäkin aloit miettimään niitä parantamistapoja noiden ohjausten kautta. Itse teen sitä myös. Mietin aina mitä olisi voinut tehdä paremmin, ja jos ei paremmin, niin olisiko homma toiminut jotenkin toisella tavalla. Lisäksi oli kiva lukea varsinkin tuosta viimeisen tunnin fiiliksistä, että olet saanut tunneistakin irti jotain, ja uskaltauduit fiiliksiä blogissa jakamaankin.
VastaaPoista